< previous  next > 

2

isaustieteilijä n. vv. 50--120 j. Kr. Hän oli syntynyt Vähässä-Aasiassa Fryygian maakunnan Hieropolis-kaupungissa ja oli orjattaren poika. Kaiken nuoruutensa ajan hän itsekin oli orjana ensin kotipuolessaan ja sittemmin Roomassa, jonne hän ajan mittaan oli joutunut.

Roomassa oli hänen isäntänsä keisari Neron suosikki ja kirjuri Epafroditus, vapautettu orja, muutamien tietämän mukaan myös keisarin kaartin päällikkö sekä luultavasti sama mies, jota jonkun kerran mainitaan Epikteetoksen Tutkielmissa ja nimitetään myös tieteilijäksi (*grammaticus*) ja sanotaan juutalaisten historioitsijan Josefuksen (s. 39 j. Kr.) ystäväksi.

Vaikka silloinen aika Roomassa oli keisarien mielivallan ja julmuuden aikaa, on kuitenkin otettava huomioon, että orjat roomalaisilla eivät olleet kaikki samanlaisessa asemassa eikä niiden orjuuden tila aina ollut vain sortoa ja ahdistusta, kuten me orjuudella tavallisesti tarkoitamme. Niinpä esim. orjiksi joutuneet sotavangit katsottiin kyllä onnettomaksi ihmisluokaksi, mutta ei suinkaan alempirotuiseksi. Samoin saattoivat monet muut seikat vaikuttaa, että ansiokkaatkin ihmiset orjuutettiin, esim. filosofi Ksenokrates, Platonin mainehikas oppilas, myytiin orjaksi, kun oli jättänyt veronsa maksamatta. Maanviljelyksen, kaupan ja teollisuuden alalla oli enimmän orjia, mutta näiden alojen ulkopuolellakin toimivia henkilöitä oli orjien kaltaisessa asemassa, vastaten meidän ajan apulaisia, palvelijoita, tehtaalaisia j. n. e.; useastikin he saivat talo

 < previous  next > 

Ojennusnuora, page 1
by Epictetus

<< Return to Title Details