112
lisen tieteen silminnähtävät tosiasiat vaativat, että me lyhimmässä ajassa ja yksinkertaisimmalla tavalla tutustumme vanhan ajan aatteihin ja että kielen omituisuuksien tutkimisen jätämme niille, jotka luonto varta vasten on siihen antimillaan varustanut.
Mikään ei ole suvaitsemattomuutta ja siitä seuraavia kärsimyksiä tuottanut enemmän kuin paljon seulottu kysymys lastenkasvatuksesta. Kasvatusta käsittelevät kirjoitukset vaativat tavallisesti liian paljon vanhemmilta ja aroille luonteille laskeutuu siten vastuunalaisuuden taakka niin raskas, että se vie niiltä sekä tarmon että rohkeuden. Vanhemmille puhutaan aivan kuin joka lapsi olisi vahapala, jota voi muovailla ja painella ja litistellä mille mukalalle hyvänsä. Ja kun vanhemmille kerran on oiva kaava annettu, niin ei muuta kuin käy käsiksi työhön ja muodostele siitä kelpo ihminen.
Omituista on, että nekin, jotka uskovat Raamatun jumalalliseen johdatukseen, voivat sitä ajatella eivätkä muista taivaallisen Isän liikuttavaa valitusta, että _hänkin_ on hoitanut ja kasvattanut lapsia, jotka ovat häntä vastaan kapinaan nousseet. Hän valittaa aina: "mitä olisikaan voinut viinimäessäni enemmän tehdä kuin olen siellä tehnyt? Miksi se on kasvanut metsäviinimarjoja ja minä toivoin hyviä hedelmiä?" Kun Jumala -- ihmistä äärettömästi paljoa viisaampi, puhtaampi, rakastavampi -- on estynyt suuressa työssään, voiko silloin sanoa inhimilliselle olennolle, että lapsen luonteen muodostamiskyky, sen kehittämisvoima on hänen kädessään?
Monen heikon vaimoraukan terveyden on murtanut ja hänen elämänsä synkistänyt vastuunalaisuuden paino, jota ei milloinkaan olisi hänen hartioilleen pitänyt sälyttää, ei