113
kä moni äiti ole vapaasti saanut käyttääkkään Jumalan antamaa kykyä, koska on ennakolta määrätty hänen toimintatapansa, joka hänelle on sopinut yhtä vähän kuin Saulin sotisopa Taavetille.
Aulis, lempeä, taipuisa nainen on mennyt naimisiin lujatahtoisen ja toimintakykyisen miehen kanssa ja hänelle on syntynyt poika, jolla on tahtoa ja tarmoa toista mointa enemmän kuin äidillä itsellään. Taistelussa äidin vallan ja lapsen tahdon välillä on hän yhtä avuton kuin olisi painiskellessaan aikuisen miehen kanssa.
Miten käy? Onko luonto jättänyt hänet ihan avuttomaksi, silloin kun hänen on täytettävä äidin velvollisuudet? Ei, jos hän ymmärtää luontonsa ja sen mukaan toimintansa määrää. Hänellä ei ole voimaa käskeä, mutta hänellä on voima voittaa. Pojan rautaista tahtoa hän et voi taivuttaa eikä murtaa, vaan hän voi sen sulattaa. Hän voi karttaa taistelua, jossa tietää joutuvansa tappiolle. Hän voi viehättää, miellyttää, voittaa tottelemaan. Hänen hieno, huomaamaton vaikutuksensa kietoo pojan päivä päivältä yhä tiukemmin ja tiukemmin. Jätä hänet omiin hoteihinsa ja hän taivuttaa poikansa tahdon.
Mutta toimekas anoppi tai joku muu etuoikeutettu neuvonantaja sanoo hänelle:
-- Hyvä ystävä, sinun on välttämättömästi saatava poikasi taipuvammaksi. Se on sinun velvollisuutesi. Sama on minunkin tehtäväni. Anna hänelle vitsaa, kun hän on hiukankaan tottelematon. Elä anna hänen milloinkaan saada tahtoaan täytetyksi. Siten sinä hänen tahtonsa pehmität.
Sellainen neuvo on hyvin vaarallinen, koska tämän äidin luonteen on yhtä