3
ka, rikasten pojat, jotka vapaaehtoisina jääkäreinä olivat omine hevosineen ja omine aseineen lähteneet pyhään sotaan.
Heidän tiensä Saksan halki oli lakkaamatonta juhlahumua. Mihin tulivat, kulkivat he ruusuilla ja kukkasilla; kauneimmat neidot halasivat olla heidän rakastamiaan, jaloimmat viinit heidän juotavinaan.
Heidän jälestään tulvi kasakkavirta Saksan lakeuksien ylitse. Vuosikausi sitten, jolloin he, ikäänkuin kostonhenkien parvi, olivat rientäneet suuren armeijan puolikuoliaaksi näännytettyjen tähteiden jälestä, oli Saksa riemuiten tervehtinyt heitä vapauttajinaan, kaupunkien hallitusmiehet olivat juhlallisina kulkueina olleet heidän vastassaan, hymnejä oli sepitelty heidän kunniakseen, ja sinisilmäinen saksalainen tunteellisuus oli vuotanut tulvanaan pesemättömään tataariturpain hyväksi.
Nytkin kiiteltiin heitä, kuten velvollisuus vaati, mutta saksalaisten ikävöitsevät katseet tähystelivät heidän ylitsensä loitommalle, ikäänkuin he olisivat ainoastaan noiden vielä tulematta olevien varjoja.
Ja vihdoin saapuivat hekin--kansan miehet, nuo, joilla ei ollut muuta kuin pelkkä elämänsä isänmaalle alttiiksi annettavana. Heidän edellään kulki ikäänkuin särkyneiden vaskitorvien räminä--perästä laahautui paksu tomupilvi.
Eivät he ilmestyneet kotoisille maille ylväinä ja upeina, kuten kotiin jääneet olivat unelmoineet, sädekehät päiden ympärillä, aaltoilevat viitat liehuen toogan tavoin uljasten vartalojen ympärillä,--vaan raukeina ja tylsinä kuin uuvuksiin ajetut työkonit, likaisina ja repaleisina, syöpäläisistä kihisten, parrat pölyn ja hien vanuttamina, sellaisina he palasivat. Tuossa meni muua