Karkurit

ä päivän hohteessa Hän istuu unelmissa autuissa Ja vesihelmet kiharillaan loistaa.

PAULI. Nyt on se hetki, koska peltomies On kyntöns päättänyt ja juhta seisoo, Kun paimentorvi kaikuu kujalla Ja kotiin ehtii karjankelloin ääni Ja kyntörastas männyn latvassa, On ehtoovirtens alkanut. (Yrjön vaskitorvi kuuluu.)

TYKO. Se ei ollut paimen.

PAULI. Yrjön torvi! Mä miehen näen mäen rinteellä tuolla. Hän lähenee meitä.

TYKO. Kasvinkumppanimme, tule pian, kiirehdi! Lämpöisempi kädenpuristus ei ole sua vartonut vielä.

PAULI. Tuossa on hän. (Yrjö, varustettuna metsämieheksi, tulee.)

YRJÖ (erikseen). Keitä lienevät nämät? Kaiketi matkustelevia muukalaisia.

TYKO. Terve, Yrjö!

PAULI. Terve!

YRJÖ. Te tunnette minut?

TYKO. Mutta sinä et meitä?

YRJÖ. En, herrani.

TYKO. Nytpä taitaisimme vähän ilvehtiä kanssas, mutta sydämmemme polttava halu ei siihen aikaa anna, ei anna se aikaa, vaan syöksee meitä eteenpäin voimallisesti kuin myrsky idän vuorilta, joista tullaan.--Tässä, Yrjö, ystäväsi Tyko