Heikki Helmikangas

ml; kohta vastasin: alttaria. Tämä näytti tekevän niin hyvin äitissäni, kuin muorissakin jonkunlaista vaikutusta, jos sitä vaikutukseksi voidaan sanoa, että äitini rupesi kiivaammin karttaamaan villoja ja muori sukkaa kutomaan, niin että joka toinen silmä putosi eli oikeammin ei puikolle mennyt, niinkuin hänen itsensä kuulin vähän ajan takaa kertovan, vaan minulle eivät he kumpikaan mitään puhuvan tuntuneet. Ja niin jäi minulta sen päivän muut tapaukset näkemättä, sillä minä vaivuin nurkassani unen helmoihin; ainoastaan sen muistan, kun minua laskettiin vuoteelleni. Silloin näin äitini jotenkin tyyneillä silmin katselevan minua ja niin kun vilahdukselta näin päivän vielä paistavan sisään akkunasta, juuri kun illalla tavallisesti, ja vaivuin niin sitkeään uneen.

TOINEN LUKU.

Mitä toiset lapset minusta aja